Ensilumen aika on tullut, retkivinkki Hietajärvi

 

Muoniossa vuodenaikoja on tunnetusti kaheksan, joten tylsää täälä ei ulkona viihtyvällä ole ikinä.  

Näin lokakuussa elellään ensilumen aikaa ja ruskan lehtien tippuessa aletaan ootella valkoista peitettä maahan. Eihän se meitä pettäny tänäkään vuonna, vaan muutaman pakkaspäivän jälkeen lunta alkoi tulla ja sen jälkeen sitä onki tullut kohta viikon putkeen. Niin reilusti, että tänään kaivetaan sukset esille ja lähdetään hiihtämään, aivan mahtavaa! Reilun neljä kuukautta sukset sai levätä eli kyllä tuo valkoinen lumivaippa täälä Lapissa on meille pikkasen tutumpi kuin kesämaa. Mutta siitä retkestä kerromma myöhemmin lisää ja tänään olikin tarkoitus pikkasen kertoilla kun käväsimme alkuviikosta pikku mutkan tunturissa heittämässä hyvästit syksylle ja toivottamassa talven tervetulleeksi. Syysreissu oli tämän reissun työnimi, mutta kuten välillä on tapana niin suunnitelmat muuttuupi siinä missä kelikin. 


Tunturissa oli jo mukavasti lunta 19.10.20

Meän reissu lähti liikkeelle Ounastuntureiden itäpuolelta Raattaman ja Ketomellan välissä sijaitsevalta Hietajärven parkkipaikalta. Yön aioimma viettää teltoissa, joten varauduttu oltiin parillaki makuupussilla ja muutamalla alustalla per henkilö; "ettei vain tule kylmä yöllä". Kuormattuina kuin sherpat konsanaan kirjaimellisesti raahauduimma kolmen kilometrin matka parkkipaikalta Hietajärven rantaan laavulle. Rinkan kun heitti pois selästä niin tuntui, että olisi voinu vaikka liidellä ylös tunturiin. Tuskin tulisi kylmä saatikka nälkä tässä reissussa, sen verta oli rinkoissa kampetta.   


Sanna sherpana lähdössä kohti reissua

Päiväreppuihin keventyneinä jatkoimma matkaa kohti Hannukurua, jossa oli tarkoitus lounastaa ja ehkä jopa lämmitellä sauna. Hietajärveltä Hannukuruun tulee matkaa 8 km, josta nousua on ensimmäinen 2 km Seiposeen saakka. Nousu ei ole kovin jyrkkä ja tämä nimenomainen reitti on helppo lähestymisreitti tunturiin. Nousun jälkeen polku kulkee tunturin kylkeä ja tunturikoivikkoa pitkin Hannukuruun. Lumessa kahlaaminen vei meiltä kuitenkin sen verran aikaa, että tyydyimme makkaranpaistoon Hannukurun kodassa ja saunan jätimmä toiselle kertaa. 

      Tunturissa talvi oli jo selviö

Rauhassa palailtiin takaisin, kuitenkin tiukasti taivasta silmällä pitäen. Hetken jo näytti, että alkaako tulla lissää lunta, jolloin heikko polku olisi mennyt nopeasti umpeen, mutta taivas pysyi kirkkaana ja antoi meidän nauttia kelistä. Pimeä tulee kuitenkin jo suht nopeasti ja hämärä alkoikin jo hiipiä kun laskeuduimme takaisin Hietajärvelle. Lämpimät glögit antoivat sopevasti lisävoimia ja niin laitettiin reippaasti teltat pystyyn ja herkulliset pihvit ja pestopastat tulille. Jälkiruoaksi vielä mustikkapiirakka niin ei auttanut naisten muuta kuin ryömiä telttaan yhdeksältä täysien vatsojen viereen. Revontulet olivat leiskuneet taivaalla kun me vedettiin onnellisina sikeitä lämpimissä makuupusseissa, monissa sellaisissa. 

       Hietajärvi on upea leiripaikka

Aamulla kahvien ja puurojen jälkeen ei ollu kun raahata kamppeet autolle. Matkalla jututettiin tietenkin vastaan tulleet poromiehet jokka oli kanssa vaihtaneet eilisen mönkijät jo kelkkoihin. Niinpä se on meänki aika vaihtaa suksiin ja suunnata talven seikkailuihin, koska talvi on täälä!!

⚠️ Huomioithan retkeä suunnitellessa että tunturissa on jo reilusti lunta ja retkelle lähtiessä tulee varustautua talviretkeilyyn sopivilla varusteilla. Keli tunturissa voi muuttua nopeasti ja siihen pitää aina olla varautunut!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkivinkki - Juuvanrova kesä

Keitä me sitten olemma? - Marika

Keitä me sitten olemma? -Sanna